Naarmuja, kolhuja ovissa, ikkunanpokissa ja kaikkialla

Ovissa ja alumiinisissa ikkunapuitteissa oli naarmuja, hiertymiä ja kolhuja. Ikkunoiden vesipellit ansaitsevat erityismainninnan.

Kaksi ikkunan vesipeltiä puuttui toimituksesta. Niiden tilaaminen Pohjois-Suomesta vei koko kesän. Syksyn tullen DB Schenkerin kuljetus toi pellit työmaalle. Paketti oli kokenut matkalla kovia ja vaurioitunut käyttökelvottomaksi.

Lopulta Lohjan suunnasta saatiin tilattua uudet vesipellit. Asentaja onnistui rikkomaan heti toisen vesipelleistä. Uusi vesipelti tilattiin ja myös noudettiin Lohjalta. Tällä kertaa vesipellin asennus onnistui.

Havaitsin, että toisen ikkunan vesipelti oli vielä kiinnittämättä. Asentaja onnistui naarmuttamaan jälleen vesipellin. Uutta taas odotellaan. Vesipellin toimitus kestää Lohjalta noin kuukauden päivät.















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ainoakoti, murhetta kerrakseen

Naulaukset luokattomia